
Nykykulttuuria ja -yhteiskuntaa ei voi täysin ymmärtää tuntematta niiden tuottamia ja niihin vaikuttavia pelejä. Kaikki suomalaiset pelaavat – oli pelaaminen sitten lauantailottoa, Mölkkyä mökillä, taskuhirviöiden metsästystä matkapuhelimella töihin kävellessä tai Returnalia kotikonsolilla. Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön tutkijoiden vasta ilmestynyt Pelit kulttuurina -kirja on puheenvuoro pelisivistyksen puolesta. Kirja näyttää, miten pelit ovat erottamaton osa arkemme ympäristöjä.
Ihmiset ovat pelanneet tuhansia vuosia ja pelit ovat vanhempia kuin elokuvat, kirjallisuus, teatteri, jopa vanhempia kuin kirjoitus. Nykypäivänä pelaaminen näkyy kaikkialla arjessamme. Vapaa-ajan peliharrastamisen ohella pelaamme oppimispelejä koulussa ja pyrimme tehostamaan työelämää ja motivoimaan itseämme liikkumaan pelillistämisen avulla. Luemme peleistä sanomalehtien kulttuuri- ja taloussivuilta ja katsomme televisiosta, kun maailmalla menestystä niittäneet kilpapelaajat osallistuvat Linnan juhliin. Sankaritarinoiden rinnalla liitämme peleihin kuitenkin myös monenlaisia uhkakuvia. Julkisessa keskustelussa peleistä korostuukin usein hyötyjen ja haittojen vastakkainasettelu.
“Peleistä puhutaan yhä nykyäänkin usein joko kauhistellen ongelmana tai vähätellen ajanvietteenä. Peliteollisuus toki on taloussivujen suosikki. Mutta keskustelu peleistä kulttuurina on Suomessa vielä harvinaista”, tutkija Jaakko Stenros toteaa.
Pelit kulttuurina on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu tieteellinen teos, joka tarkastelee pelejä, pelaamista ja leikkiä laaja-alaisesti niiden monissa digitaalisissa ja ei-digitaalisissa muodoissaan osana kulttuuria ja yhteiskuntaa, Suomessa ja kansainvälisesti.
Kirjassa neljätoista Suomen eturivin pelitutkijaa kertovat, miten pelejä tehdään, pelataan ja tutkitaan, millaisia yhteisöjä niiden ympärille rakentuu ja millaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ne liittyvät. Digitaalisten viihdepelien lisäksi kirja käsittelee urheilua, rahapelejä ja pelien suhdetta taiteeseen ja leikkiin. Kirja avaa pelien maailmoja niillekin, jotka eivät miellä itseään pelaajiksi.
“Haluamme ennen kaikkea rohkaista kirjan lukijaa pohtimaan ja haastamaan omaa pelisuhdettaan osoittamalla, miten pelit ovat monin tavoin läsnä meistä jokaisen elämässä – myös niiden, jotka eivät pelaa!” tutkija Usva Friman kuvaa kirjan tavoitteita.
Kirja tarjoaa monipuolisen ja ajankohtaisen katsauksen peli-ilmiöihin ja pelikulttuurien tutkimukseen. Se soveltuu erinomaisesti niin korkeakoulujen oppikirjaksi kuin yleissivistäväksi teokseksi kenelle tahansa, joka haluaa ymmärtää pelejä kulttuurina.
Tutustu kirjaan
Usva Friman, Jonne Arjoranta, Jani Kinnunen, Katriina Heljakka ja Jaakko Stenros (toim.) Pelit kulttuurina. Vastapaino 2022. 361 s.
Lisätietoa ja tilaukset: https://vastapaino.fi/sivu/tuote/pelit-kulttuurina/4048063
Kirjan johdanto on avoimesti saatavilla: https://vastapaino.fi/onix/media/3579674
Tervetuloa julkaisutilaisuuteen 5.5.
Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään torstaina 5.5. klo 16:30–18:00 Tampereen yliopiston OASIS-tilassa (Pinni B, 2. kerros).
Julkaisutilaisuudessa kirjan voi ostaa tarjoushintaan.
Julkaisutilaisuuden Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1891555047712080